Kilpailuun valmistautuva hiihtäjä ja juoksija suunnittelee harjoittelunsa hyvinkin tarkkaan. Harjoittelu mietitään viikkotasolla ja kausitasolla. Tiettynä jaksona painotetaan esimerkiksi kestävyyttä ja toisella jaksolla painopisteenä saattaa olla nopeuden kehittäminen. Nämähän ovat erinomaisen mielenkiintoisia asioita tavallisen kuntoilijankin pohdiskella. Tämän kirjoituksen tavoitteena on kuitenkin puntaroida em. asioita tavallisen kuntoilijan näkökulmasta. Hyötyä kuntoilijalle No tarvitseeko […]
Heikki Vänskä
Kello on jo viisi ja kiire kotiin. Ruoka pitäisi valmistaa ja lapset ruokkia. Ei taaskaan taida ennättää salille. Onko tuttu tilanne? Kiireisessä arjessa liikuntaan ei löydy aikaa. Keho voi huonosti ja stressikin painaa päälle. Levottomasti nukutut yöt kruunaavat kurjuuden. Ajatus on hyvä, mutta käytännön järjestelyt eivät onnistu. Pienet valinnat Pienillä […]
Pahin mystiikka joogan ympäriltä on karissut viimeisinä vuosina. Enpä ole kuullut joogan olevan epäjumalien palvontaa tai muuta vastaavaa. Joogan tullessa Suomeen epäluulot olivat vallalla. Toki jotakin länsimaisesta järjestelmästä poikkeavaa jooga tarjoaa. Olemme maailman onnellisin kansa ja siltikin mielenterveyssairaudet ovat suurin syy työeläkkeelle jäämiseen. Voisiko tiukat vaatimukset olla syynä kyseisiin sairauksiin? […]
Hiukkasen puuduttavaa tämä Koronan aiheuttama etätyöskentely. Kuntokin rapistuu, kun luontainen liikunta jää vähemmälle. Liikunta rajoittuu työpisteen ja jääkaapin välille. No ei nyt sentään, mutta etätyöskentely vaatii hiukkasen suunnittelua liikkumisen suhteen. Jokunen ylimääräinen kilokin on kertynyt etätyöskentelyn aikana. Pari kiloa ei ole vaarallista, mutta kokonaisuuden kannalta on mukavampi olla mieli virkeänä […]
Aikaisemmassa postauksessa käytiin läpi erilaisia tekniikoita kunnon kohottamiseen kotioloissa. Tässä kirjoituksessa käydään läpi tarkemmin harjoittelun periaatteita parhaan tuloksen saamiseksi. Etätöissä liikunta jää helposti. Ei tarvitse lähteä kahvitunnille toiseen rakennukseen. Työt hoituvat hyvin keittiön pöydän äärellä tai etätyötä varten rakennetussa pisteessä. Sopiva rytmitys etätyöskentelyyn Useita tunteja paikallaan istuessa työteho hiipuu. Olen […]
Kirjoitin aikaisemmassa postauksessani poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeiden kuntotesteistä. Nyt valotan kirjallisia kokeita ja kuinka niihin voisi valmistautua hyvällä menestyksellä. Kuntokokeiden ja kirjallisten kokeiden lisäksi pääsykokeisiin kuuluu soveltuvuustestejä. Käytännössä soveltuvuustesteihin tulee haastatteluja, psykologisia testejä, ryhmä- ja yksilötehtäviä. Poliisikoulun pääsykoekirja Kirjalliseen kokeeseen valmentautuminen toimii samalla valmentautumisena soveltuvuuskokeisiin. Pääsykoekirjassa erilaisissa tehtävissä toimineet poliisit kertovat työstään. […]
Liikuntapaikat kiinni Korona-pandemia on sulkenut liikuntapaikkoja. Tai sitten et halua ottaa riskiä tartunnan saamiseksi yleiseltä paikalta. Tai sitten sinulla ei ole mahdollisuuksia tai halua mennä kuntosalille tai muulle liikuntapaikalle. Kuntoilulla on kuitenkin tärkeä rooli hyvinvointimme kannalta. Se virkistää kehoa ja mieltä. Harjoituskaverini totesi kuntonyrkkeilyharjoituksen jälkeen, että velatkin tuntuvat nyt saatavilta. […]
Oletko pyrkimässä poliisikouluun? Pääsykokeet muodostuvat kuntotestistä, kirjallisesta kokeesta ja erilaisista soveltuvuuskokeista. Tässä kirjoituksessa paneudutaan kuntotestin tulosten kohentamiseen. Kuntotestit ovat ensimmäinen vaihe kirjallisen ohella kokeissa. Siitä ponnistetaan sitten myöhemmin järjestettävään toiseen vaiheeseen. Kuntotestit ovat monipuoliset ja ne soveltuvat mainiosti kuntoilijallekin leikkimieliseksi tavoitteeksi. Monipuoliset kuntovaatimukset Kuntotestit muodostuvat ketteryysradasta, missä täytyy ylittää ja […]
Yhä useammat ihmiset valitsevat avukseen Personal Trainerin eli PT:n. Onko PT:n palkkaamisesta hyötyä, kun sellaiset ovat kuitenkin suhteellisen kalliita. Tuntihinta vaihtelee 50 ja 100 euron välistä riippuen PT:stä ja millaisen paketin ostat. Yleensä hinta tippuu mitä enemmän ostat tunteja kerralla. Asianmukaiset kuntotestit ja mahdollisesti kehon koostumuksen mittaaminen varmistavat harjoittelun toimivuuden […]
Nyt on hyvä aika aloittaa kuntosaliharjoittelu. Koronan jälkeen salit ovat taas auki. Kunto onkin päässyt useimmilla rapistumaan ja jokunen kilokin on kertynyt keskivartaloon. Toivon mukaan virus ei tee toista aaltoa, vaan pääsemme kunnolla kiinni normaaliin arkeen. Toki kuntoilijat voivat harjoitella väliaikaisesti muuallakin kuin tutulla kuntosalilla. Hiljaa hyvä tulee Kuinka päästä […]