Skip to content
etäjumppa

Nettijumppa apuna koronakurimukseen

Korona mullisti monen liikuntaharrastukset maaliskuun puolessa välissä. Ryhmäliikuntatunnit peruttiin ja useamman ihmisen kokoontumiset kiellettiin. Riskiryhmään kuuluvat joutuivat eristyksiin kotiinsa. Etätyöt otettiin käyttöön mahdollisimman monessa työpaikassa.

Tätä kirjoittaessa virusta ei vielä ole nitistetty, eikä vaikutuksia terveyteen ole kaikilta osin tiedossa. Osa ihmisistä on kokenut kotona työskentelyn hyvinkin ahdistavaksi. Lapsia ollaan yritetty opettaa kotosalla parhaansa mukaan. Toki osa ihmisistä on löytänyt kotona työskentelystä hyviäkin puolia. Kiire on vähentynyt ja perheen kanssa vietetty yhteinen aika on lisääntynyt.

Liikkumattomuus sairastuttaa

Liikunnan puute saattaa rasittaa fyysistä puolta ja vaikuttaa myös henkiseen jaksamiseen. Varsinkin miehillä yhteinen pelituokio on fyysisen harjoituksen lisäksi luonteva paikka tavata kavereita ja huolehtia sosiaalisista suhteista. Naisilla saattaa jumpparyhmät hoitaa samaa asiaa. Useamman kuukauden liikkumattomuus kasaa varsinkin keski-ikäisille lisäkiloja. Kunto rapistuu. Kolmen kuukauden huilauksen jälkeen juoksuaskel ei olekaan enää kepeä. Lihaksetkin surkastuvat, kun salit ovat kiinni useamman kuukauden ajan.

Riskiryhmäläisiä kehotettiin pysymään mahdollisimman paljon kotona. Juuri heille olisi sopiva liikunta ollut tarpeellista. Toimintakyky rapautuu nopeasti ja sitä on vaikea palauttaa ennalleen. Säännöllinen ja ylläpitävä liikunta olisi tärkeää myös poikkeustilanteessa. Kesällä voi mennä lenkille, mutta lihaskunnosta huolehtiminen on erityisen tärkeää, kun ikää kertyy.

Nettijumppaan osallistuminen

Nettijumpat ovat olleet yksi vaihtoehto liikuntamahdollisuudesta. Ilmaisia nettijumppia on ollut tarjolla jo ennen koronakriisiä, mutta ryhmille asetetut rajoitukset lisäsivät nettijumppien määrää huimasti. Tarkoitukseen sopivia erilaisia sovelluksiakin on ollut runsaasti tarjolla. Ammattimaisempia sovelluksia on ollut esimerkiksi Zoom, Ms Teams ja Adobe Connect. Pienet ryhmät ovat käyttäneet mm. Facebook omissa etätunneissaan.

Ilmaiset ohjelmat täytyy yleensä ladata koneelle. Se on suhteellisen helppoa. Varsinkin nuoret ovat tottuneet latailemaan kännyköihinsä erilaisia sovelluksia ja asentelut ovat heille tuttua puuhaa. Varttuneemmille asentaminen saattaa olla vaikeampaa. Muistoissa saattaa kummitella vuosikymmenten takaiset asennuskokemukset. Silloin ohjelmien asentaminen ei sujunut yhtä kivuttomasti kuin nykyään. Lisäksi englannin kieli saattaa olla osalle varttuneemmalle kotijumppaajalle haastava. Nuoremmilla voisi olla päivän hyvä työ, kun mummolle tai ukille käydään asentamassa etäohjelmat käyttökuntoon. Toki koronarajoitukset huomioiden. Nuhaisena asennustyö jätetään myöhempään ajankohtaan ja käsien pesu muistetaan vierailujen yhteydessä.

Mitä laitteita tarvitaan

Laitteistopuolella etäjumppa ei tarvitse harrastajalta suuria investointeja. Tavallinen peruskannettava internetyhteydellä varustettuna riittää. Kannettavissa on yleensä mukana kaiuttimet ja kamera. Peruskannannettavan saa jo kahdella ja puolella sadalla eurolla ja yhteyden internettiin kännykän kautta. Tabletiltakin tunnin seuraaminen onnistuu, mutta kännykän näyttö saattaa olla liian pieni tunnin seuraamiseen.

Sopivan jumppatunnin löytäminen runsaasta tarjonnasta on haasteellista. Mukana on koululaisten tekemiä testikuvauksia ja ammattilaisten huolella suunnittelemia jumppatuokioita. Rasitustason löytäminen on myös tärkeää. Satunnaisesti liikkuvan eläkeläisen on turha yrittää jääkiekkojunnujen etäjumppaan. Jumppaukset olisi hyvä valita mahdollisimman monipuolisiksi. Niiden olisi hyvä kuormittaa koko kehoa ja joinakin päivinä voisi olla venyttelyä ja muuta huoltavaa harjoittelua. Aloittelevan jumppailijan olisi hyvä kuulostella harjoittelun tuntemuksia vielä pari päivää jumpan jälkeen. Jos lihakset ovat kipeänä, on syytä tehdä kevyttä ja palauttavaa harjoittelua. Liian kova alkuinnostus kostautuu monesti loukkaantumisena tai elimistön kipuiluna.

Etätunteihin voi käydä tutustumassa vaikka Liikunta- ja hyvinvointipalvelun ilmaisessa seniorin nettijumpassa. Lisätietoja voi lukea osoitteesta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.